Little Cloud Blue Cardigan |
|
|
|
Lapsen ylhäältä alas neulottu jakku DROPS Air-langasta. Työssä on sileää neuletta, korkea kaulus ja raglanlinjat. Koot 2 - 12 vuotta.
DROPS Children 47-3 |
|
OHJE: ------------------------------------------------------- AINAOIKEINNEULE tasona: Neulo kaikki kerrokset oikein. REUNASILMUKAT: NEULO KERROKSEN ALUSSA 2 REUNASILMUKKAA NÄIN: Nosta 1 silmukka nurin neulomatta (lanka työn edessä), neulo seuraava silmukka oikein. NEULO KERROKSEN LOPUSSA 2 REUNASILMUKKAA NÄIN: Neulo kunnes jäljellä on 2 silmukkaa, nosta 1 silmukka nurin neulomatta (lanka työn edessä), neulo seuraava silmukka oikein. Toista jokaisen kerroksen alussa/lopussa (kun kerroksella neulotaan 2 reunasilmukkaa). RAGLANLISÄYKSET: Lisää etukappaleiden/takakappaleen ja hihojen jokaisen rajakohdan 2 silmukan (merkkilanka on näiden 2 silmukan keskellä) kummallekin puolelle 1 silmukka. Lisää 1 silmukka tekemällä 1 langankierto puikolle. Seuraavalla kerroksella (nurja puoli) langankierrot neulotaan näin: ENNEN MERKKILANKAA: Neulo langankierto takakautta nurin. Työhön ei tule muodostua reikää. MERKKILANGAN JÄLKEEN: Nosta langankierto neulomatta vasemman käden puikolta, ota langankierto kiertäen takaisin vasemmalle puikolle (eli vie vasen puikko takakautta langankiertoon, kun otat sen takaisin puikolle). Neulo langankierto etukautta nurin. Työhön ei tule muodostua reikää. Jatkossa lisätyillä silmukoilla neulotaan sileää neuletta. LISÄYSVINKKI (lisääminen tasavälein): Lisää 1 silmukka tekemällä 1 langankierto puikolle. Seuraavalla kerroksella langankierrot neulotaan kiertäen, jottei muodostuisi reikiä. KAVENNUSVINKKI (keskellä hihan alla): Kavenna merkkilangan molemmin puolin 1 silmukka seuraavasti: Neulo kunnes merkkilankaa edeltää 3 silmukkaa, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, 2 silmukkaa oikein (merkkilanka on näiden 2 silmukan keskellä), nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 1 silmukka oikein, vedä nostettu silmukka neulotun silmukan yli. NAPINLÄPI: Tee napinlävet oikeaan etureunaan (kun vaate puetaan päälle). Tee napinläpi työn oikealta puolelta, kun kerroksella on jäljellä 4 silmukkaa, seuraavasti: Tee 1 langankierto puikolle, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, neulo 2 reunasilmukkaa kuten aiemmin. Seuraavalla kerroksella (nurja puoli) langankierto neulotaan oikein, jolloin työhön muodostuu reikä. Ensimmäinen napinläpi tehdään pääntien reunuksen jälkeisellä oikean puolen kerroksella. Seuraavat 4-4-5-5-5-5 napinläpeä tehdään aina n. 6-7-6-7-8-8 cm:n välein. ------------------------------------------------------- ALOITA TYÖ TÄSTÄ: ------------------------------------------------------- JAKKU: LYHYT YLEISKATSAUS TYÖSTÄ: Aluksi korkea kaulus neulotaan tasona pyöröpuikolla keskeltä edestä alkaen, ylhäältä alas. Tämän jälkeen pääntie muotoillaan lyhennetyin kerroksin, jotka neulotaan tasona pyöröpuikolla. Kun pääntie on valmis, loput kaarrokkeesta neulotaan tasona pyöröpuikolla (keskeltä edestä alkaen). Kaarroke jaetaan etu-/takakappaleita ja hihoja varten. Etu-/takakappaleet neulotaan tasona pyöröpuikolla. Hihat neulotaan suljettuna neuleena sukkapuikoilla / lyhyellä pyöröpuikolla. KORKEA KAULUS: Luo 90-90-90-94-94-102 silmukkaa pyöröpuikolle nro 5 DROPS Air-langalla. Vaihda pyöröpuikkoon nro 3,5 ja neulo 1 kerros nurin nurjalta puolelta. Seuraava kerros (= oikea puoli) neulotaan näin: 2 REUNASILMUKKAA ja 4 silmukkaa AINAOIKEAA (lue selitys yllä) (= etureunan 6 silmukkaa), *2 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa nurin*, toista *-* kunnes jäljellä on 8 silmukkaa, neulo 2 silmukkaa oikein, 4 silmukkaa ainaoikeaa ja 2 reunasilmukkaa (= etureunan 6 silmukkaa, lue selitys yllä). Neulo tasona joustinneuletta tähän tapaan, kunnes pääntien reunuksen pituus on 6-6-7-7-8-8 cm ja olet viimeksi neulonut nurjan puolen kerroksen. Kiinnitä 4 merkkilankaa työhön (raglanlinjoja varten) alla olevan ohjeen mukaisesti (tämä tehdään neulomatta silmukoita). HUOM: Jokainen merkkilanka kiinnitetään 2 oikean silmukan väliin. Laske 15-15-15-19-19-19 silmukkaa (etukappale), kiinnitä 1.merkkilanka ennen seuraavaa silmukkaa, laske 20-20-20-16-16-20 silmukkaa (hiha), kiinnitä 2.merkkilanka ennen seuraavaa silmukkaa, laske 20-20-20-24-24-24 silmukkaa (takakappale), kiinnitä 3.merkkilanka ennen seuraavaa silmukkaa, laske 20-20-20-16-16-20 silmukkaa (hiha), kiinnitä 4.merkkilanka ennen seuraavaa silmukkaa. Viimeisen merkkilangan jälkeen kerroksella on jäljellä 15-15-15-19-19-19 silmukkaa (etukappale). Neulo 1 kerros työn oikealta puolelta ja tee samalla lisäykset/kavennukset alla olevan ohjeen mukaisesti: KOOT 2 - 3/4 - 5/6 VUOTTA: Neulo etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin, neulo sileää neuletta 1.merkkilankaan asti ja lisää samalla näiden silmukoiden kohdalla 1 silmukka (älä tee lisäyksiä/kavennuksia raglanlinjan 2 oikean silmukan kohdalla - tämä koskee jokaista raglanlinjaa), neulo sileää neuletta 2.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 4 silmukkaa, neulo sileää neuletta (ilman kavennuksia) 3.merkkilankaan asti, neulo sileää neuletta 4.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 4 silmukkaa, neulo sileää neuletta etureunan 6 silmukkaan asti ja lisää samalla näiden silmukoiden kohdalla 1 silmukka, neulo lopuksi etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin = 84 silmukkaa työssä. KOOT 7/8 - 9/10 VUOTTA: Neulo etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin, neulo sileää neuletta 1.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 2 silmukkaa (älä tee kavennuksia raglanlinjan 2 oikean silmukan kohdalla - tämä koskee jokaista raglanlinjaa), neulo sileää neuletta (ilman kavennuksia) 2.merkkilankaan asti, neulo sileää neuletta 3.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 2 silmukkaa, neulo sileää neuletta (ilman kavennuksia) 4.merkkilankaan asti, neulo sileää neuletta etureunan 6 silmukkaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 2 silmukkaa, neulo lopuksi etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin = 88 silmukkaa työssä. KOKO 11/12 VUOTTA: Neulo etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin, neulo sileää neuletta 1.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 2 silmukkaa (älä tee kavennuksia raglanlinjan 2 oikean silmukan kohdalla - tämä koskee jokaista raglanlinjaa), neulo sileää neuletta 2.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 4 silmukkaa, neulo sileää neuletta 3.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 2 silmukkaa, neulo sileää neuletta 4.merkkilankaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 4 silmukkaa, neulo sileää neuletta etureunan 6 silmukkaan asti ja kavenna samalla tasavälein näiden silmukoiden kohdalla 2 silmukkaa, neulo lopuksi etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin = 88 silmukkaa työssä. KAIKKI KOOT: = 84-84-84-88-88-88 silmukkaa (16-16-16-17-17-17 silmukkaa kummassakin etukappaleessa, 16 silmukkaa kummassakin hihassa (merkkilankojen välissä) ja 20-20-20-22-22-22 silmukkaa takakappaleessa (merkkilankojen välissä)). PÄÄNTIE: Vaihda pyöröpuikkoon nro 5. Muotoile nyt pääntie lyhennetyin kerroksin ja tee SAMALLA raglanlisäykset alla olevan ohjeen mukaisesti. TARKISTA NEULETIHEYS! 1.KERROS (nurja puoli): Neulo etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin, neulo nurjaa kunnes olet neulonut 2 silmukkaa 1.merkkilangan ohitse (etukappaleen pääntien vasen sivu, kun vaate puetaan päälle), käännä työ ja kiristä lanka. 2.KERROS (oikea puoli): Neulo oikeaa ja tee jokaisen 4 merkkilangan kummallakin puolella RAGLANLISÄYS (lue selitys yllä), kunnes olet neulonut 2 silmukkaa 4.merkkilangan ohitse (etukappaleen pääntien oikea reuna, kun vaate puetaan päälle). Työhön lisättiin raglanlinjoja varten 8 silmukkaa. Käännä työ ja kiristä lanka. 3.KERROS (nurja puoli): Neulo nurjaa, kunnes olet neulonut 2 silmukkaa edellisen 1.merkkilangan kohdalla olevan kääntymiskohdan ohitse (langankierrot neulotaan siten, että ne kiertyvät oikealle ja vasemmalle kuten aiemmin), käännä työ ja kiristä lanka. 4.KERROS (oikea puoli): Neulo oikeaa ja tee jokaisen 4 merkkilangan kummallakin puolella raglanlisäys, kunnes olet neulonut 2 silmukkaa edellisen 4.merkkilangan kohdalla olevan kääntymiskohdan ohitse. Työhön lisättiin raglanlinjoja varten 8 silmukkaa. Käännä työ ja kiristä lanka. 5.KERROS (nurja puoli): Neulo nurjaa, kunnes olet neulonut 2 silmukkaa edellisen 1.merkkilangan kohdalla olevan kääntymiskohdan ohitse, käännä työ ja kiristä lanka. 6.KERROS (oikea puoli): Neulo oikeaa ja tee jokaisen 4 merkkilangan kummallakin puolella raglanlisäys, kunnes olet neulonut 2 silmukkaa edellisen 4.merkkilangan kohdalla olevan kääntymiskohdan ohitse. Työhön lisättiin raglanlinjoja varten 8 silmukkaa. Käännä työ ja kiristä lanka. 7.KERROS (nurja puoli): Neulo nurjaa, kunnes jäljellä on 6 silmukkaa, neulo etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin. Kaikki tarvittavat lyhennetyt kerrokset on nyt tehty ja jokaisen merkkilangan kohdalla on 3 lisäyskerrosta = 108-108-108-112-112-112 silmukkaa. Neulo nyt kaarroke (kaikilla silmukoilla) keskeltä edestä alkaen alla olevan ohjeen mukaisesti. Muista tehdä oikeaan etureunaan NAPINLÄVET (lue selitys yllä). KAARROKE: Jatka sileää neuletta ja neulo kummankin etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin. Tee nyt raglanlisäykset seuraavasti: Tee jokaisen 4 merkkilangan kummallakin puolella raglanlisäys joka 2.kerros (jokaisella oikean puolen kerroksella) yhteensä 2-2-1-2-2-2 kertaa (= 5-5-4-5-5-5 lisäyskerrosta, sisällyttäen pääntien lyhennettyjen kerrosten aikana tehdyt lisäykset) = 124-124-116-128-128-128 silmukkaa. Tee sitten raglanlisäykset joka 2.kerros (jokaisella oikean puolen kerroksella) kuten aiemmin, mutta jätä nyt joka toisella kerralla hihojen lisäykset tekemättä (työhön lisätään 4 silmukkaa). Eli tee etukappaleiden/takakappaleen lisäykset joka 2.kerros, ja tee hihojen lisäykset joka 4.kerros. Toista tällaiset lisäykset yhteensä 10-12-14-14-14-16 kertaa etukappaleissa/takakappaleessa (5-6-7-7-7-8 kertaa hihoissa). Etukappaleissa/takakappaleessa on nyt yhteensä 15-17-18-19-19-21 lisäyskerrosta ja hihoissa on 10-11-11-12-12-13 lisäyskerrosta. Kun olet tehnyt viimeisen lisäyskerroksen, työssä on 184-196-200-212-212-224 silmukkaa (31-33-34-36-36-38 silmukkaa kummassakin etukappaleessa, 36-38-38-40-40-42 silmukkaa merkkilankojen välissä hihoissa ja 50-54-56-60-60-64 silmukkaa merkkilankojen välissä takakappaleessa). Työn pituus keskeltä takaa mitattuna (joustinneuleen viimeisestä kerroksesta mitattuna) on n. 14-15-16-17-17-19 cm. Jatka tarvittaessa neulomista (ilman lisäyksiä), kunnes työ on oikean pituinen. Jaa nyt kaarroke etu-/takakappaleita ja hihoja varten näin: Neulo ensimmäiset 32-34-35-37-37-39 silmukkaa kuten aiemmin (etukappale), siirrä seuraavat 34-36-36-38-38-40 silmukkaa apulangalle hihaa varten, luo apulangan silmukoiden tilalle 8-8-10-10-12-12 silmukkaa (sivussa hihan alla), neulo 52-56-58-62-62-66 silmukkaa sileää neuletta (takakappale), siirrä seuraavat 34-36-36-38-38-40 silmukkaa apulangalle hihaa varten, luo apulangan silmukoiden tilalle 8-8-10-10-12-12 silmukkaa (sivussa hihan alla) ja neulo loput 32-34-35-37-37-39 silmukkaa kuten aiemmin. Neulo etu-/takakappaleet ja hihat erikseen. Kaikki mitat otetaan jatkossa tästä! ETU- JA TAKAKAPPALE: = 132-140-148-156-160-168 silmukkaa. Jatka sileää neuletta, ja neulo kummankin etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin. Kun työn pituus jakokohdasta mitattuna on 11-14-17-20-22-22 cm, neulo 1 kerros oikein oikealta puolelta ja lisää tasavälein 22-26-26-26-30-30 silmukkaa (lue LISÄYSVINKKI, älä tee lisäyksiä etureunojen kohdalla) = 154-166-174-182-190-198 silmukkaa. Vaihda pyöröpuikkoon nro 3,5. Seuraava kerros (= nurja puoli) neulotaan näin: Neulo etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin, *2 silmukkaa nurin, 2 silmukkaa oikein*, toista *-* kunnes jäljellä on 8 silmukkaa, neulo 2 silmukkaa nurin ja neulo lopuksi etureunan 6 silmukkaa kuten aiemmin. Neulo 5 cm joustinneuletta tähän tapaan. Päätä silmukat hieman löyhästi. Jakun pituus olalta alaspäin mitattuna on n. 34-38-42-46-48-50 cm. HIHAT: Ota toisen sivun apulangalla odottavat 34-36-36-38-38-40 silmukkaa sukkapuikoille tai lyhyelle pyöröpuikolle nro 5. Poimi lisäksi jokaisesta hihan alapuolelle luodusta 8-8-10-10-12-12 silmukasta 1 silmukka = 42-44-46-48-50-52 silmukkaa. Kiinnitä 1 merkkilanka keskelle hihan alle (hihan alapuolelta poimittujen 8-8-10-10-12-12 silmukan keskelle). Kerroksen vaihtumiskohta on merkkilangan kohdalla. Neulo sileää neuletta suljettuna neuleena. Kun hihan pituus jakokohdasta mitattuna on 3 cm, kavenna keskellä hihan alla 2 silmukkaa (lue KAVENNUSVINKKI). Toista tällaiset kavennukset 2-3-4-5-5½-5½ cm välein yhteensä 5-5-5-5-5-6 kertaa = 32-34-36-38-40-40 silmukkaa. Neulo kunnes hihan pituus jakokohdasta mitattuna on 14-19-23-26-31-33 cm. Työhön neulotaan vielä n. 7 cm. Sovita tarvittaessa jakkua ja tarkista onko hihan pituus sopiva. Neulo 1 kerros oikein ja lisää tasavälein 8-10-12-10-12-12 silmukkaa = 40-44-48-48-52-52 silmukkaa. Vaihda sukkapuikkoihin nro 3,5. Neulo 7 cm joustinneuletta (2 silmukkaa oikein / 2 silmukkaa nurin). Päätä silmukat hieman löyhästi. Hihan pituus jakokohdasta mitattuna on n. 21-26-30-33-38-40 cm. Neulo toinen hiha samoin. VIIMEISTELY: Kiinnitä napit vasempaan etureunaan. Taita halutessasi pääntien reunuksen joustinneule kaksinkerroin työn sisäpuolelle. Kiinnitä reunus paikoilleen muutamalla pistolla. |
|
Oletko tehnyt tämän mallin, tai jonkun muun malleistamme? Jaa kuvia sosiaalisissa medioissa ja merkitse ne #dropsdesign, jotta voimme nähdä ne! Tarvitsetko apua tämän ohjeen kanssa?Löydät ohjevideota, kommentteja/kysymyksiä ja muuta osoitteessa www.garnstudio.com © 1982-2024 DROPS Design A/S. Pidätämme kaikki oikeudet. Tämä tiedosto ja kaikki sen alatiedostot on suojattu tekijänoikeuslailla. Lue lisää siitä, mitä voit tehdä ohjeillamme, verkkosivujemme jokaisen ohjeen alaosasta. |
Kommentit / Kysymykset (18)
Linda Rodier wrote:
Bonjour j’ai mis un marqueur 1 apres 19 mailles donc il est entre deux mailles endroit mon aug pour mon raglan je fais un jete apres ces deux mailles endroit ce qui veut dire apres avoir tricote 20 mailles j’aug si c’est ca je vais la meme chose pour les autres aug merci
21.04.2024 - 20:59DROPS Design answered:
Bonjour Mme Rodier, pour le raglan, on va augmenter de part et d'autre de 2 mailles jersey - cf RAGLAN; autrement dit, si vous avez votre 1er marqueur après 19 mailles, vous augmentez la 1ère fois après 18 mailles ainsi: 18 mailles, 1 augmentation pour le raglan, 2 mailles jersey (le fil marqueur est entre ces 2 mailles), 1 augmentation, tricotez jusqu'à ce qu'il reste 1 maille avant le marqueur suivant et répétez ces augmentations. Bon tricot!
22.04.2024 - 08:56Sharon wrote:
Is yarn group C equivalent to American weight 4?
29.03.2024 - 06:39DROPS Design answered:
Dear Sharon, Yarn group C is equivalent to aran/worsted weight, knits up to about 17 stitches X22 rows = 10X10 cm. I hope that helps. Happy Knitting!
29.03.2024 - 08:23Marie Possa wrote:
Hallo, leider versthe ich folgende Anweisung nicht: "1. REIHE (Rück-Reihe): 6 Blenden-Maschen wie zuvor stricken, links stricken bis 2 Maschen nach dem 1. Markierungsfaden gestrickt wurden (d.h. an der linken Seite des vorderen Halsausschnitts beim Tragen der Jacke), wenden und den Faden anziehen." Muss nun die verkürzte Reihe zurückgestrickt werden, danach die 1. Reihe über die ganze Nadel und dann die 2. Reihe? Freue mich auf Ihre Antwort
02.03.2024 - 16:30DROPS Design answered:
Liebe Frau Possa, die 1. von den verkürzten Reihen ist eine Rückreihe, man wird von dem rechten Vorderteil bis zu dem 1. Markierer (linken Vorderteil) stricken, dann wenden und die nächste Reihe = Hinreihe bis 2 M nach dem 4. Markierer (rechten Vorderteil) stricken und gleichzeitig für den Raglan zunehmen, so weiter stricken dh immer 2 Maschen mehr am Ende jeder Reihe stricken, und gleichzeitig bei jeder Hin-Reihe für den Raglan zunehmen. Vile Spaß beim Stricken!
04.03.2024 - 08:13Jane King wrote:
What is meant in neckline instructions by "wrong side - purl 2 stitches past marker , then turn"? followed by knitting the entire row on the right side? Wouldn't the left needle have just one front panel plus 2 stitches on it at that point?
01.03.2024 - 01:21DROPS Design answered:
Dear Mrs King, you will work some short rows now, ie work always more stitches to get more rows for the neck on back piece; you will start these short rows from wrong side, work as before until 2 sts remain after 1st marker (the first of the 4 markers inserted = between left sleeve and left front piece, turn leaving remaining stitches unworked; turn and work next row from right side until 2 sts after the 4th marker (between right sleeve and right front piece), and continue like this working always 2 sts more and increasing at the same time for raglan on every row from RS. Happy knitting!
01.03.2024 - 08:27Thomazi wrote:
Bonjour, vous me demandez de préciser ce qui me semble être une erreur :\r\nQuand toutes les augmentations sont faites, 33 mailles chaque devant, 38 mailles chaque manche, 54 pour le dos ...\r\nMais quand on divise l\'ouvrage on a 34 mailles pour le devant 36 pour la manche 56 pour le dos.....\r\nSi il n\'y a pas d\'erreur où est ce que je me suis trompée ?\r\nLa différence est pour toutes les tailles
26.02.2024 - 09:59DROPS Design answered:
Bonjour Mme Thomazi, tout simplement parce que les mailles du début/de la fin de la manche vont être attribuées aux devants et au dos, et on aura donc moins de mailles pour les manches à mettre en attente que celles entre les marqueurs pour l'empiècement. Bon tricot!
26.02.2024 - 10:16Thomazi wrote:
N\'y a t il pas une erreur dans la répartition des mailles après les diminutions de raglan pour les devant les manches et le dos ?
24.02.2024 - 21:35DROPS Design answered:
Bonjour Mme Thomazi, qu'est-ce qui vous fait penser qu'il pourrait y avoir une erreur? Et dans quelle taille? Merci de bien vouloir préciser votre pensée, nous pourrons ainsi vérifier ensemble.
26.02.2024 - 08:39Barbara Cardinali wrote:
Salve! Ho finito i 6 cm di collo per la taglia 3/4 anni e non mi è chiaro dove inserire i segnapunti e il giro successivo , dove fare aumenti e diminuzioni. Potrei ricevere una spiegazione più dettagliata? Grazie mille!
24.02.2024 - 12:53DROPS Design answered:
Buonasera Barbara, deve inserire i segnapunti prima delle maglie indicate, ad esempio per la taglia 3/4 deve lavorare 15 maglie, inserire 1 segnapunti prima della maglia successiva, contare 20 maglie, inserire 1 segnapunti prima della maglia successiva, contare 20-20-20-24-24-24 maglie, inserire 1 segnapunti prima della maglia successiva, contare 20-20-20-16-16-20 maglie, inserire 1 segnapunti prima della maglia successiva. Buon lavoro!
25.02.2024 - 15:28Jutta wrote:
Hallo, ich verstehe diesen Part nicht: „Beidseitig jedes der 4 Markierungsfäden in jeder 2. Reihe (= in jeder Hin-Reihe) insgesamt 2-2-1-2-2-2 x in der Höhe zunehmen (5-5-4-5-5-5 x in der Höhe einschließlich der Zunahmen am Halsausschnitt) = 124-124…“ Welche Zunahmen am Halsausschnitt? Mir fehlen jetzt Maschen, da ich nur die Raglanzunahmen gemacht habe… Liebe Grüße Jutta
17.01.2024 - 22:38DROPS Design answered:
Liebe Jutta, bei den verkürzten Reihen für den HALSAUSSCHNITT hat man 3 Mal für den Raglan (in jeder den Hin-Reihen) zugenommen, für die Passe strickt man alle Maschen wieder und nimmt man noch 2 Mal für den Raglan zu, so wurde es insgesamt 5 Mal zugenommen. Viel Spaß beim stricken!
18.01.2024 - 08:59GIULIANA BONETTI wrote:
C'è lo stesso modello per donna? Grazie mille
29.11.2023 - 08:39DROPS Design answered:
Buonasera Giuliana, tra i nostri modelli può trovare tanti esempi di cardigan da donna. Buon lavoro!
30.11.2023 - 22:46Silvia Skrandies wrote:
Beidseitig jedes der 4 Markierungsfäden in jeder 2. Reihe (= in jeder Hin-Reihe) insgesamt 2-2-1-2-2-2 x in der Höhe zunehmen (5-5-4-5-5-5 x in der Höhe einschließlich der Zunahmen am Halsausschnitt) = 124-124-116-128-128-128 Maschen. Was bedeutet die Angabe in den Klammern ?
28.11.2023 - 07:38